Red Light Stop Sign



Ihmissuhdeaiheet ovat Snowclonen sanoituksissa vähemmistössä, mutta ensimmäiselle demolle niitä osui kaksi. Red Light Stop Signin tapauksessa syyt löytyvät syntyhistoriasta.

Alkuvuodesta 2003 Tero sai kutsun säveltää kappale ehdolle Ukrainan ensimmäiseksi edustajaksi Riikassa loppukeväästä pidettäviin Eurovision laulukilpailuihin. Menestyäkseen viisuissa kappaleen tulisi luonnollisesti olla tarttuva ja riittävän helppo jäädäkseen kertakuulemalla mieleen mutta kuitenkin omaperäinen erottuakseen joukosta. Sanoituksestakin tuli samasta syystä tavallista kevyempi.

Edustuspaikka meni lopulta entiselle viisuvoittajalle Israelista mutta jotain perustavanlaatuista oli RLSS:ssa loksahtanut kohdalleen, sillä kappaleesta tuli pian monien suosikki. Seuraavana vuonna se voitti fanien järjestämän 3rd Chance Contestin Anja Veckin tulkitsemana ja pääsi osaksi kilpailun tunnusfanfaaria. Vuonna 2006 siitä tuli UFOPOLIn toisen albumin nimiraita.

Kuten Heart-Shaped Ice, myös RLSS kertoo ongelmaisesta suhteesta, josta päähenkilö yrittää irrottautua. Hän on tiedostanut tilanteen jo pidemmän aikaa mutta joutunut kerta kerran jälkeen huomaamaan antavansa anteeksi ja tyytyvänsä osaansa. Olisikohan valo nyt jo pysyvästi punainen?

Tarttuva melodia saa kertosäkeessä lisäpontta poikkeuksellisesta rytmityksestä. Rakenteeseen puolestaan tuo oman lisänsä tunnelmaa muuttava väliosa ennen toista säkeistöä. Kertosäe huipentuu painokkaaseen nimifraasiin, jota seuraa jännitettä luova soinnutus. Alkuperäisestä viisuversiosta puuttui lopun moduloitu kertosäe. Sen sijaan modulaatio kuultiin silloin väliosasta toiseen säkeistöön siirryttäessä. Sovitus on hengeltään pääosin akustinen.


Evening comes with no sign of you
No surprise to me you failed to show
Ever thought how deep you could break a heart?
At least one that's so in love with you

You have chosen your side
On the road open wide
I'm not taking you back

No more playing in the stairway
Lean against the wall and call it a day
No more waking up in self-hate
Doesn't matter if you call it a date
I can't be your crutch
By now you know that much
Red light stop sign
Hold it back from me, go on

Should I stay for yet another day?
If I do you'll leave me anyway
Come what may - I see you walking away
No matter what I would say

Every time you have let me down
I've been gladly crawling back to you
Have I learned a thing from the past? - I doubt
Something tells me I'll be there for you

Though it tasted so good
It just made me feel bad
Better off without you

No more playing in the stairway
Lean against the wall and call it a day
No more waking up in self-hate
Doesn't matter if you call it a date
I can't be your crutch
By now you know that much
Red light stop sign
Hold it back from me, go on

No more playing in the stairway
Lean against the wall and call it a day
No more waking up in self-hate
Doesn't matter if you call it a date
I can't be your crutch
By now you know that much
Red light stop sign
Hold it back from me, go on

Red light stop sign